Thursday, August 4, 2016

Maalämpöä, energiatodistus, saunapaneeleita ja levytyksiä

Tapahtumia huhti-toukokuulta part 2.

Tämän olisi voinut lisätä jo edelliseen postaukseen, mutta minkäs teet kun aikajanan peilaaminen menneisyyteen on hiukka vaikeaa... Sähköposteja taakse päin selaillessani huomasin että tosiaan, maalämpökaivohan käytiin poraamassa huhtikuun loppupuolella Rototecin toimesta. Porauspöytäkirjan mukaan parin metrin syvyyteen päästiin hiekkaa pitkin, ja siitä 135 metriä syvemmälle porauduttiin punaiseen kallioon. Kokonaissyvyyttä kaivolle tuli siis 137 metriä. Poraus sujui niin kuin pitikin ja muistoksi siitä saatiin talon kylkeen pieni kyltti osoittamaan kaivon paikka.

Toinen huhtikuun lopulla meiltä työkiireiden takia täysin todistamatta jäänyt tapahtuma oli talon tiiviyden mittaus. Tällä saralla DT on selvästikin tehnyt hyvää ja tiivistä työtä, sillä talo ei tunnu vuotavan pahemmin nurkista tai muistakaan paikoista; ilmanvuotoluvuksi tuli 0,8 1/h. Ei tuo mikään passivitalolukema vielä ole, mutta tuloksen ja iv-koneen päivitettyjen tietojen myötä talon energiatehokkuusluokka nousi C:stä B:hen. Which is nice :)

Saunapaneelit saavat suojaa
Saunaan olimme talokaupan yhteydessä valinneet lämpökäsitellystä haavasta valmistetut paneelit. Laudemateriaaliksi piti tulla jättiläistuija. Nämä valinnat tehtiin ehkä hieman hätäisesti ja vähän sillä mentaliteetilla, että säädetään niitä sitten myöhemmin jos mieli vaikka vielä muuttuisi. No, mieli muuttui, yllätys. Lämpökäsitelty haapa alkoi tuntua vähän jotenkin tunkkaiselta muiden materiaalivalintojen (paljon mustaa ja valkoista, Heini blogatkoon niistä tarkemmin) rinnalla, joten paneelit saivat luvan vaihtua.

Päädyimme paneelipähkäilyissämme kirkkaaseen, sts-leikattuun 120mm leveään haapapaneeliin. Tavoitteena oli selkeä ja moderni ulkoasu. DT:n yhteistyökumppanin valikoimista ei kyseistä paneelia valitettavasti löytynyt, joten jätimme paneelitoimituksen kokonaan paketista pois. Löysimme halutun paneelin Suomen Tervaleppä Oy:n valikoimista ja sovimme timpureiden kanssa, että he vain naputtelevat paneelit paikoilleen kun minä olen ne raksalle toimittanut.

Jonkinasteinen kysymysmerkki oli paneelien pintakäsittely. Tai siis tarviiko niitä käsitellä lainkaan ja jos tarvii, niin millä? Nettifoorumeilta löytyi jos jonkinlaista asiantuntijaa, joilla kaikilla tuntui olevan vahva mielipide asiasta. Harmi vaan, että mielipiteet vaihtelivat laidasta toiseen. Yksi ei laittaisi mitään, toinen suosisi jotain saunasuojaa ja kolmas parafiiniöljyä. Me haluaisimme haapapaneelien pysyvän kirkkaana mutta likaa (vanhassa taloyhtiön saunassa oli selvät selänkuvat seinissä) hylkivänä. Lopulta päädyin sutimaan paneelien pintaan Tikkurilan Supi-saunasuojaa. Eiköhän ratkaisun toimivuus selviä ajan myötä.

Timpurit asensivat paneelit ja lopputulos on mielestämme oikein hyvä. (Btw, en muista olenko jo aiemmin muistanut kehua, mutta meillä työskennelleisiin timpureihin olemme kaiken kaikkiaan erittäin tyytyväisiä).

Paneelit naputeltuna seiniin ja kattoon

Timpureilla oli saunan paneelien lisäksi kädet täynnä gyproc-levyjä. Meidän taloon ei tule saunan lisäksi paneeleita mihinkään, vaan kaikki seinät ja katot levytetään ja maalataan. Ratkaisu on työläämpi etenkin tasoitusten suhteen mutta mielestämme paremman näköinen. Myös ikkunoiden smyygit tehdään gyprocilla levyttämällä ja tasoitetaan sitten saumattomiksi, jolloin mitään listoja ei tarvita. Ainoat listat mitä taloon tulee on jalkalistat ja ovenkarmien listat.

Alakerta olohuoneesta eteiseen päin

Makkari

Keittiön ikkunoiden väliset smyygit levytetään ja tasoitetaan
Heimotaidetta makuuhuoneessa






Wednesday, August 3, 2016

Toukokuussa tapahtunutta

Terassi valmiina
Radiohiljaisuus päättyköön. Nyt on kyllä pakko myöntää, että allekirjoittaneet ovat ehkä pohjoisen pallonpuoliskon surkeimmat raksapäiväkirjan pitäjät :) Kesä on kohta ohi ja muuttopäivä lähenee eikä päivityksiä tähän blogiin ole tullut aikoihin. On aika siis vähän tutkia kännyköiden ja järkkärin muistikortteja ja itsekin muistella mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua.

Edellisen päivityksen jälkeen suurin talossa ulkoisesti tapahtunut muutos on varmaankin ulkoverhoilun ja terassin valmistuminen huhtikuun loppupuolella. Terassi naputeltiin kokoon ruskeasta kestopuusta ja siihen jätettiin 2200x2200mm varaus pienelle altaalle. Siitä myöhemmin lisää. Terassikin on rakennettu paalujen varaan ja tuntuu todella jämäkältä jalkojen alla.

Yläkerran kylppäri ja porrasaukko
Sisätiloissa on ehditty valaa kummankin kerroksen lattiat ja rakentaa suurin osa väliseinistä paikoilleen. Yläpohjaan on lisätty eristeet ja katolle pellit.

Designtalon sähkösuunnittelijan kanssa käytiin läpi halutut muutokset sähkösuunnitelmaan. Ja niitähän muuten sitten riittikin aika sopivasti: Led-alasvaloja kattoon, himmentimiä, lisää pistorasioita, varaukset pihavaloille ja sähkömarkiisille yms. Pienenä erikoisuutena mainittakoon ikkunoiden eteen kattoon sijoitetut valopistokkeet - ovatpahan jouluvalot jatkossa katkaisijoiden takana.

Sähkösuunnitelma alakerta

Sähkösuunnitelma yläkerta
Alasvaloiksi valittiin talotoimittajan tarjoamasta valikoimasta etupäässä Airamin Planexeja valkoisilla kehyksillä. Epäsuoralla valaistuksella emme alkaneet kikkailemaan vaikka se tuntuukin olevan kovin muodikasta nykyään. Suuri osa alasvaloista on himennettäviä, joten sitä kautta saadaan portaattomasti annosteltua halutut luximäärät. Ulkovalot hankimme myöhemmin itse DT:n ainoastaan asentaessa ne.

Sähkäri ehti jossain vaiheessa käydä vetelemässä suunnitelman mukaisen johdotuksen paikoilleen ennen seinien ja kattojen levytystä.

Piuhasulkeiset pidetty
Lattiavalujen jälkeen asennettiin myös takka ja hormi. Takaksi valitsimme tanskalaisen Raisin mallin Viva 120 G. Sillä ei kyllä taloa lämmitetä, vaan kyseessä on yhden sortin koriste. Takan sijoittelusta ja suojaetäisyyksistä käytiin pientä keskustelua Designin kanssa, mutta asiaan löydettiin manuaaleista onneksi selvyys - niin lähelle olohuoneen nurkkaa kuin mahdollista ja 45-asteen kulmaan, joten tässä tapauksessa 250mm etäisyys sivuseiniin riittää.

Rais Viva 120 G
Samoihin aikoihin takan asennuksen kanssa laitettiin myös olohuoneen ja terassin välinen liukuovi paikoilleen. Nelimetrisen oven toimitti Profin. Sisäpuolelta oven karmit sävytettiin valkoiseksi ja ulkoa mustaksi RR33.

Takka taustalla vielä suojamuoveissa ja liukuovi oikealla. Tunkeutujia sisätiloissa.