Kauha maahan!

Meillä oli pari viikkoa sitten työmaan aloituskokous (olin jotenkin omassa päässäni ajatellut, että se hoidetaan kypärät päässä tontilla, mutta oltiinkin ihan tylsästi virastotalossa jonkun rakennusinöörin

huoneessa.)

Kuunneltiin monologi passiivitalon kauheuksista (meille ei ole siis tulossa passiivitalo) ja neuvot, kuinka tämän jälkeen inssiin on yhteydessä vain vastaava työnjohtajamme ja sitten paukutettiin leimat papereihin ja saamme ihan oikeastikin ruveta rakentamaan. Ensi viikolla alkaakin maanrakennus, paalutus pitäisi olla viikon 9 lopulla ja sitä seuraavalla viikolla sitten perustusten teko. Tuntuu jännän konkreettiselta. :)

Sähkösuunnitelma pistettiin eteenpäin kustannuslaskettavaksi (pelottaa jo etukäteen, mm. upotettuja halogeeneja on tulossa muistaakseni n. 50 + niille himmentimet...), keittiö- ja kylppäri- + khh-kalusteet lyötiin lukkoon värejä lukuunottamatta, niin saadaan LVI-kuvat piirrettyä valmiiksi ja sisustussuunnittelijan kanssa istuttiin ekan kerran ja käytiin vähän isoa kuvaa läpi.
Viereinen tonttikin meni kaupaksi (iso JEE, koska raksataan edes suurin piirtein samaan aikaan, eikä tarvitse montaa vuotta kärvistellä työmaan vieressä)

Olen vakavasti harkinnut pienvaraston vuokraamista, jonne voisi hiljalleen ostella juttuja uuteen kotiin, kun hyviä diilejä sattuu eteen. Ostin nimittäin jo tuossa syksymmällä ihanan Aallon vintage teak-pöydän, joka odottaa vielä myyjän varastolla sitä, että myisin nykyisen kaluston.

Lupa rakentaa!

...tai ainakin melkein. Tänään tuli lupapäätös Espoon kaupungin sähköiseen järjestelmään, ja kaksi viikkoa taitaa olla se virallinen valitusaika, mutta meillä on tosiaan jo naapureilta nimet papereissa, eikä kellään ollut huomautettavaa. (Onneksi, viikonloppuna kuulimme tarinoita yhdestä projektista, joka huipentui naapurin tekemään valitukseen ilmatilan loukkauksesta, kun oli joku työmaa-auton osa mennyt hetkellisesti naapuritontin nurkan yllä :))

Tontin ostamisestahan on jo tosiaan melkein vuosi, joten kyllä byrokratiakin pääsi hampaitaan näyttämään, mutta onneksi tämä tärkein vaihe sujui sutjakkaasti. Lupa jätettiin siis juuri joulun alla 23.12. ja loppiaisen jälkeen se rekisteröityi/otettiin vastaan, joten varsinaiseen luvan myöntämiseen meni kolme viikkoa. Isona apuna oli kyllä osaava vastaava/pääsuunnittelija, joka on sen verran monta projektia Espoon rakennusvalvonnan kanssa säätänyt, että osasi ohjeistaa ja lähes kaikki meni ummikoillakin kerralla oikein.

Maanrakentajan kanssa on selvät sävelet, helmikuussa valmistelut paalutusta varten ja maaliskuun lopussa pitäisi talonraakileen saapua tontille, mutta ehkäpä Petrus jaksaisi noista kirjoitella vähän tarkemmin (vink vink), jotta pääsen itse seuraavissa postauksissa keskittymään sisustusjuttuihin ja pihasuunnitelman tekoon.

Yksi kallioinen mäntykangastontti, kiitos...

Asia selvä, eli rakennetaan talo. Mutta mihin? Ensituttavuus Oikotien ja Etuoven tonttihaun kanssa tuotti ihan lupaavan mukavan määrän tuloksia, eiköhän täältä meillekin sopiva löydy... Muutama viikonloppu vietettiinkin sitten Espooseen ja Kirkkonummeen autoillen tutustuen ja aika pian unelma "vajaan hehtaarin kallioinen mäntykangastontti, jossa koirilla on tila juosta ja josta saa mustikkapiirakkaan omalta takapihalta marjat" vaihtui vaatimukseen "sinne pitää osata ilman navigaattoria."

Seuraavaksi keskityttiin sitten vähän pienemmän ympyrän sisäpuolelle ja se tarkoitti myös oman budjetin selkeyttämistä tontin osalta. Ohjenuorana meillä oli, että kokonaisbudjetista tontti saisi lohkaista n. kolmanneksen (mikä tuntuu kyllä sekin hurjalta, kunpa olisikin mahdollisuus tarttua pikkukuntien "muuta tänne ja saat järvenrantatontin eurolla" tarjouksiin.) Vaatimukset toki karsiutuivat ensimmäisistä unelmista, mutta yhteistuumin päätimme, että yritämme löytää uuden kodin paikan samalta alueelta missä asuimmekin. Vaikka lasten vuoksi ei kouluja yms. tarvitsekaan miettiä, tykkäämme kovasti alueesta, ruokakauppa on varmaan yksi Suomen parhaista, töihin pääsee näppärästi ja lentokentällekin kohtuullisesti. Ja koirapuistoja löytyy kaksin kappalein.

Alueen rajaamisen jälkeen olimme varmoja, että tonttia joudumme odottelemaan useamman vuoden. Yllättäen parikin vanhaa tilaa oli kuitenkin päätetty lohkoa tonteiksi eli niitä sitten tutkailemaan. Toisen tonttiratkaisu oli hallinnanjakosopimuksella toteutettavat määräalat ja toisesta lohkottaisiin ihan ikiomat tontit. Kumpaankin ratkaisuun kuului purettava omakotitalo. Hallinnanjakotonteista jäljellä oli ihan kiva vaihtoehto, mutta päädyimme hylkäämään sen, koska tontilta tosiaankin löytyi sitä haluamaamme kalliota, vähän liikaakin :) Eli maanrakennustyöt olisivat olleet sen verran hankala rasti (louhintaa toisaalla ja paalutusta toisaalla), ettemme halunneet niin isoa budjettiriskiä ottaa. Nyttemmin kun olemme tonttia ohi kulkiessamme katsoneet, se näyttää olevan meidän makuumme myös liian pimeä.

Eli päädyimme ottamaan härkää sarvista ja tekemään tarjouksen etelään aukeavasta n. 700m2 nurkkatontista, jonka lohkomisesta olisimme itse vastuussa. Jos olisimme ymmärtäneet byrokratian määrän (tai lähinnä sen, että lohkominen etenee ilman itse sen vauhdittamista aika hitaasti), olisimme ehkä miettineet kahdesti, varsinkaan allekirjoittanutta ei ole ylenmääräisellä kärsivällisyydellä siunattu. Kaupat tehtiin tänä vuonna maaliskuussa ja hyvällä tuurilla oma tontti on rekisterissä joulukuun alussa, jolloin voi jättää siihen liittyvän rakennuslupahakemuksen. Eli tänä vuonna oman maapalasen omistamisesta on ollut iloa lähinnä raparperi- ja marjapiirakoiden (herukoita, ei mustikoita :)) muodossa.

Petrus ja koirat katsastavat tiluksia