Yksi kallioinen mäntykangastontti, kiitos...

Asia selvä, eli rakennetaan talo. Mutta mihin? Ensituttavuus Oikotien ja Etuoven tonttihaun kanssa tuotti ihan lupaavan mukavan määrän tuloksia, eiköhän täältä meillekin sopiva löydy... Muutama viikonloppu vietettiinkin sitten Espooseen ja Kirkkonummeen autoillen tutustuen ja aika pian unelma "vajaan hehtaarin kallioinen mäntykangastontti, jossa koirilla on tila juosta ja josta saa mustikkapiirakkaan omalta takapihalta marjat" vaihtui vaatimukseen "sinne pitää osata ilman navigaattoria."

Seuraavaksi keskityttiin sitten vähän pienemmän ympyrän sisäpuolelle ja se tarkoitti myös oman budjetin selkeyttämistä tontin osalta. Ohjenuorana meillä oli, että kokonaisbudjetista tontti saisi lohkaista n. kolmanneksen (mikä tuntuu kyllä sekin hurjalta, kunpa olisikin mahdollisuus tarttua pikkukuntien "muuta tänne ja saat järvenrantatontin eurolla" tarjouksiin.) Vaatimukset toki karsiutuivat ensimmäisistä unelmista, mutta yhteistuumin päätimme, että yritämme löytää uuden kodin paikan samalta alueelta missä asuimmekin. Vaikka lasten vuoksi ei kouluja yms. tarvitsekaan miettiä, tykkäämme kovasti alueesta, ruokakauppa on varmaan yksi Suomen parhaista, töihin pääsee näppärästi ja lentokentällekin kohtuullisesti. Ja koirapuistoja löytyy kaksin kappalein.

Alueen rajaamisen jälkeen olimme varmoja, että tonttia joudumme odottelemaan useamman vuoden. Yllättäen parikin vanhaa tilaa oli kuitenkin päätetty lohkoa tonteiksi eli niitä sitten tutkailemaan. Toisen tonttiratkaisu oli hallinnanjakosopimuksella toteutettavat määräalat ja toisesta lohkottaisiin ihan ikiomat tontit. Kumpaankin ratkaisuun kuului purettava omakotitalo. Hallinnanjakotonteista jäljellä oli ihan kiva vaihtoehto, mutta päädyimme hylkäämään sen, koska tontilta tosiaankin löytyi sitä haluamaamme kalliota, vähän liikaakin :) Eli maanrakennustyöt olisivat olleet sen verran hankala rasti (louhintaa toisaalla ja paalutusta toisaalla), ettemme halunneet niin isoa budjettiriskiä ottaa. Nyttemmin kun olemme tonttia ohi kulkiessamme katsoneet, se näyttää olevan meidän makuumme myös liian pimeä.

Eli päädyimme ottamaan härkää sarvista ja tekemään tarjouksen etelään aukeavasta n. 700m2 nurkkatontista, jonka lohkomisesta olisimme itse vastuussa. Jos olisimme ymmärtäneet byrokratian määrän (tai lähinnä sen, että lohkominen etenee ilman itse sen vauhdittamista aika hitaasti), olisimme ehkä miettineet kahdesti, varsinkaan allekirjoittanutta ei ole ylenmääräisellä kärsivällisyydellä siunattu. Kaupat tehtiin tänä vuonna maaliskuussa ja hyvällä tuurilla oma tontti on rekisterissä joulukuun alussa, jolloin voi jättää siihen liittyvän rakennuslupahakemuksen. Eli tänä vuonna oman maapalasen omistamisesta on ollut iloa lähinnä raparperi- ja marjapiirakoiden (herukoita, ei mustikoita :)) muodossa.

Petrus ja koirat katsastavat tiluksia